Eilen illalla tän tupakanpolton lopetus päätöksen myötä vähän laskeskelin. Meillä menee yli 300e kuussa tupakkaan. Ihan järjetön summa. Sillekkin rahalle on paljon parempaakin käyttöä kun meijän keuhkojen tuhoominen.
Tänään aamutuimaan oon vieläkin pohtinu tota päätöstä. En sillä, että en haluakkaan tehdä sitä vaan sillä, että jos ja kun onnistutaan siinä niin millä voi sitten ittensä palkita. Ensinnäkin aion sitten alkaa laittaan joka kuukausi poikien tileille 25e ja omalle 50e talteen. Ja sitten ajateltiin, että vuoden päästä (jos sinne asti selvitään ilman tupakkaa) niin palkitaan ittemme, laitetaan rahaa säästöön ja lähetään ihan kahestaan johonkin ulkomaille lomalle. Tuskin mitään viikon reissua heitettäis, mutta sellanen pitkä viikonloppu ois ihan mukava. Itteeni ainakin kiinnostain mennä Puolaan tai uudestaan Prahaan. Toisaalta taas en haluis Prahaan mennä, koska oon siellä jo kerran käyny ja Euroopassa on paljon muitakin kaupunkeja ja paikkoja mihin voi matkustella. Etelän rantalomat mua ei kuitenkaan kiinnosta ihan hirveesti. Mutta jos etelään matkaisin niin varmaankin Kreikkaan tai Roomaan. Niissä on jotain muutakin nähtävää kuin vaan ne rannat ja hotellin baari. Toisaalta taas jos Kreikkaan tai Roomaan lähtis niin sit melkein haluis sen koko viikon olla siellä lämpimässä. Ehkä kuitenkin kaupunkiloma. Noh, mulla on vuosi aikaa pohtia mihin mä haluisin mennä. Pitää kyllä varmaan ottaa toi Ukonkin mielipide huomioon. Tosin se menee sinne minne minäkin..ei se kuitenkaan uskalla sanoa siihen mitään.

Meillä on tänä aamuna taas taisteltu väsymystä vastaan. Leevaissin sain jo nukkumaan, mutta tässä samalla kun kirjottelen niin koitan saada myös Luciferia nukkumaan. Näyttäs siltä, että kohta se tipahtaa. Vois kyllä sitten nukkua ainakin pari tuntia.

Ukko lähtee kohta työhaastatteluun. Toisaalta ois hyvä jos se pääsis töihin, koska sekin tarvis vähän jotain muutakin kun aina vaan vaimon ja kaksoset. Vähän kyllä toisaalta pelottaa jäädä sitten kaksosten kanssa joka päivä keskenään kotiin. Tässä on kuitenkin kokoajan ollu kaks ihmistä hoitamassa pojuja. Noh, mutta ei tässä voi toinen meistä kokoaikaa virua kotona. Ja ehkä viimeistään parin viikon jälkeen meille sitten poikien kanssa muodustuu omat rytmit ja rutiinit täällä. Ensimmäiset päivät on varmasti hankalia, mutta tää tiedettiin jo, että ennemmin tai myöhemmin Ukon on mentävä duuniin.
Kyllä mä yritin Ukolle sitäkin ehdotella, että jos mä menisin töihin ja se jäis poikien kanssa kotiin. Mutta se ei ilmeisesti ollu kovin hyvä idea. Toisaalta haluisin mennä töihin, koska en oo koskaan ollu sellanen joka jaksaa himassa istua hirveen pitkään. Kolmenpäivän sairaslomatkin oli jo toisena päivänä helvettiä kun ei mihinkään päässy. Toisaalta taas haluan olla poikien kanssa kotona niin pitkään kun mahdollista. En tietenkään siihen asti kun ne on kymmenen vuotiaita. Sitten kun ne on siinä kolmen paikkeilla niin aion tehdä jotain muuta kun olla kotona.
Suunnitelmana ensisijasesti on ammatin hommaaminen, koska sellasta mulla ei vielä ole. Ennen raskautta olin oppisopimuksella tietokonehuollossa datanomiksi. Itsessään noi datanomin hommat ei mua kiinnosta enkä edes siihen ammattiin halunnu vaan halusin tietokonekorjaajaksi. Nyt oon sit aatellu, että kun pojut tosta kasvaa ja suostun ne tarhaan laittamaan niin menen opiskelemaan itseni tietokonekorjaajaksi. Ja ihan koulunpenkille ajattelin mennä. Luulen, että mulla ei kauaa mene kun saan sen ammatin suoritettua, koska olin kuitenkin melkein kaksi vuotta niissä hommissa. Ainoo mikä tulee vastaan on teoriat, niitä mulla ei paljon ton oppisopimuksen aikana ollu. Se johtuu siitä, että koska olin datanomi-linjalla niin se oli aika pitkälti ohjelmisto- ja ohjelmointipohjaista homma. Ja nuo ei mua kiinnosta, ei siitä ohjelmoinnista koskaan tullu mitään. Monta kurssia kävin ja vieläkään en osaa mitään perusjuttuja edes kunnolla.

Aiemmin oon opiskellu lukiossa kaks vuotta. Sinne menin vaan siksi, että mulla ei ollu mitään muutakaan tekemistä enkä halunnu kotona virua joka päivä. Sitten kun lopetin lukion menin ns. kuntouttavaan työtoimintaan ja sitä kautta suoritin EA-kortin ja työturvallisuuskortin. Nekin tosin on vanhentunu jo.
Noiden kurssien jälkeen pääsin työkkärin työharjotteluun "tattifirmaan". Parempi sekin kun ei mitään. Siellä sitten keiteltiin ja purkiteltiin tatteja. Olin aiemmin ollu siellä myö kesätöissä.
Sen jälkeen kun olin aikani tatteja keitelly niin lähdin Porvoo-Loviisa akselille opiskelemaan ajoneuvoasentajaks. Tämä oli vuoden 2007 tammikuussa. Olin mä siellä koulussa ehkä kuusi kuukautta kunnes suutuin mut opettajalle ja lähdin lätkiin sieltä. Tosin sinä aikana kerkes tulemaan jo paha koti-ikäväkin ja ainakin kerran soitin äitille itkien ja kysyin saanko tulla takasin kotiin. Rohkee 18v likka.. itkien soitellaan äitille heti kun on maailmalle lähdetty. Noh, jäin sinne vielä vähäks aikaa ja olin 6 viikkoa työharjottelussakin. Kuuden viikon työharjottelun aikana opin enemmän kun siellä koulussa kuuden kuukauden aikana. Koulussa en saanu tehdä muuta kun harjotella hitsaamista ja pestä autoja. Näinhän mä tosiaan opinkin korjaamaan niitä autoja joo. No sitten kun oisin saanu autoa hitsata niin oisin saanu hitsaa bensatankin vierestä. En muuten hitsannu. Korjaamolla sentäs sain kasata moottoria, vaihtaa jakopäähihnaa, hitsata Ooppelin helmaa jne jne..
Noh, muutin takasin Padasjoelle. Sitten piti alkaa miettimään, että mitäs seuraavaks. Kesätöitä aloin kaipailemaan ja kouluihin laitoin papereita jos pääsis opiskelemaan. No tutun kautta sitten pääsin Hobby Halliin kesätöihin. Muutin kaverin luokse Helsinkiin. Tää kaveri on edelleenkin töissä siellä. Olin kesän töissä ja opin hommani siellä. Sitten alko työsopimus läheneen loppuaa ja mulla ei ollu mitään tietoa mitä tekisin tulevaisuudessa. Olin tavannu monta uutta ja mukavaa ihmistä sen muutaman kuukauden aikana Helsingissä ja en enää olis halunnu lähteä pois. Kaverin kanssa sitten tuumailtiin, että jos mä saisin asunnon Helsingistä ja jos saisin työt jatkumaan. Ei muuta kun työnjohtajan pakeille kysyyn saisko lisää töitä. No sainhan minä, vuoden loppuun määräaikasen sopimuksen. Se riitti mulle, voisin samalla kattella muita hommia ja opiskelupaikkaa. En kylläkään enää tienny mitä haluisin isona tehdä. Vähän ennen vuoden loppua työnjohtaja tuli sanomaan, että työsopimus muutetaan toistaiseksi voimassa olevaksi!! Jee!!!
Ennen tätä olin jo tavannut Ukon ja samaisessa vuodenvaihteessa me muutettiin yhteen. Ja koska nyt mulla oli vakiduuni, niin ajoin myös ajokortin.
Melkein pari vuotta kun olin Hobbarissa ollu niin alko tekeen mieli jo muihin hommiin. Ukon myötä olin kiinnostunu tietokoneista ja niiden korjailuista joten enää ei ollu mulle epäselvää mitä haluaisin. Ei muutakun työhakemuksia laittamaan jos pääsis oppisopimukselle johonkin. Ja aika nopeesti sitten tärppäskin. Melkein kaks vuotta kun oli tietokoneita korjannu niin jäinkin sitten raskauden aiheuttaman työkyvyttömyyden takia pois.
 

Ja nyt mä oon tässä. Istun kotona kahden sulosen pojan ja aviomiehen kanssa. Ehkä mä jonain päivänä vielä sen ammatinkin saan. :)

Makkarista kuuluu rutinaa.. pitää mennä..

-Morki