Pitkästä aikaa siis kirjottelen. On menny aika hirveetä vauhtia kun oon palaillu työelämään ja muutettiinkin taas isompaan asuntoon. Miehen vanhin poika muutti meille niin tarvittiin taas lisää tilaa.
Aika muutos oli tuo miehen pojan muuttaminen, meille kaikille, mutta hyvin on menny. Muuten paitsi, että tää poika ei suostu olemaan äitinsä kanssa missään tekemisissä ja kukaan ei tiedä miks.. Harmittaa vietävästi tuon äidin puolesta. Toivottavasti asia ratkeaa pian johonkin suuntaan ja Junnu suostuis edes jotain sanomaan asiasta.

Pojat on kasvanu hirveetä kyytiä. Nehän melkein juoksee jo! Perässä ei meinaa pysyä sitten ollenkaan. Ne kipee sohville, pöydille ja joka paikkaan. Ja vaikka ne onkin moisia teletappeja vielä, niin kyllä ne kummasti joka paikkaan tuntuu ylettävän; Lucifer kulki tänään juustohöylä kädessä...
Hampaat niillä on jo kaikki paitsi vikat poskihampaat... Ja niillä purraan veljeä. Lucifer varsinkin puree Leevaissia, jonka seurauksena sälli on täyttä mustelmia ja hampaidenjälkiä. Millähän sen sais loppumaan? Vai pitääkö vaan odotella, että se loppuu?
Sanoja pojat ei vvielä sano.. paitsi, että lamppu on bäb. Siinä kaikki.

Tänään oltiin poikien kanssa Tampereella mammamiitissä. Meitä oli siellä useampia äitejä, joilla kaikilla on ollu laskettuaika toukokuussa 2011. Oli tosi kiva tavata viimeinkin livenä porukka kenen kanssa ollaan jaettu iloja ja suruja melkein puoltoista vuotta! Ja voi sitä melun määrää kun lapset oikein innostu! :D :D

Ite palailin heti poikien 1v synttäreiden jälkeen työelämään. Teen 20h/viikko duunia (paitsi nyt kesälomien pyöriessä oon tehny täyttä viikkoa ja teen vielä ens viikon, sit normi rytmiin). On ollu tosi kiva kun on ollu muutakin elämää kun pelkkä koti. Nyt ajattelin laittaa pojille tarhahakemukset menemään, tähän asti pojat on hoidettu kotona kaverin avustuksella. On vaan melko kallista lystiä toi tarhaan laittaminen.. Mutta en voi pelaa senkään varaan, että kaveri on aina käytettävissä.

Kaikkien hyvien uutisten joukossa on tietenkin se huonokin uutinen. Reilu kuukaus sitten tein raskaustestin, mikä oli positiivinen. Viikon ilon jälkeen illalla suihkuun mennessä huomasinkin, että olin vuotanu verta. varasin seuraavana päivänä yksityiselle lääkärille ajan ja siellä ei enää sykkettä näkyny. Lekuri laitto lähetteen kättärille ja parin päivän jälkeen kävin hakemassa siellä lääkkeet tyhjennystä varten.

Tuo oli mun ensimmäinen keskenmeno ja muutaman kyyneleen tirautin tietenkin. Ei se hyvältä tuntunu. Mutta, koska lapsi ei ollu suunniteltu tapaus, niin en kokenu, että mun pitäis jäädä sängynpohjalle itkemään. En siis ottanu edes sairaslomaa. Tän jälkeen sitten sovittiin miehen kanssa, että lapsi saa tulla kun on tullakseen. Ei oteta siitä mitään stressiä.

Sanon vielä tämän, että kenenkään keskenmenon kokeneen pahaa oloa en tahdo vähätellä enkä ketään loukata tuolla sanomisellani. En vain ite henk.koht kokenut itseäni sänkypotilaaksi vaan totesin, että mä pysyn paremmin kasassa kun meen vaan töihin miettimään muita asioita. Kyllä mullakin on paha olo tapahtuneen takia, enkä halua, että kukaan joutuu kärsimään moisesta.

Nyt tää alkaa painumaan pehkuihin. Tuli muuten harvinaisen sekava kirjotus, mutta ei anneta sen häiritä.

-Morki